KalPa Hockey Oy yhteistyökumppanina

Jääkiekon SM-liiga on Suomen ylivoimaisesti suosituinta urheiluviihdettä. KalPa edustaa SM-liigassa yhtä aikaa Kuopiota, Savoa ja Itä-Suomea. KalPa on sekä maakunnan että valtakunnan median noteeraama taho. KalPa on myös kahdeksan kuukautta vuodessa ympäri Suomea näkyvä mainos.

KalPan kautta yrityksillä on mahdollisuus saada oman valinnan mukaan joko paikallisesti Kuopiossa tai valtakunnallisesti Suomen suurimmissa kaupungeissa, yhteensä 12 eri paikkakunnalla. SM-liigan runkosarja käsittää 60 ottelua kuuden kuukauden aikana.

Kiekkokausi 2010-2011 oli KalPalle menestyksekäs. KalPa esitti ennätysyleisölle viihdyttävää kiekkoa ja taisteli jokaisessa ottelussa voitosta. KalPan medianäkyvyys myös moninkertaistui, minkä avulla KalPa pystyi tarjoamaan yhteistyökumppaneilleen huikeaa näkyvyyttä.

Kuopiossa KalPan kotiotteluita seurasi koko SM-liigakaudella 2010-2011 lähes 140 000 katsojaa. Vierasotteluissa katsojamäärä oli suurin piirtein sama. Tämän lisäksi KalPa oli viikoittain säännöllisesti esillä niin paikallismediassa kuin myös valtakunnan mediassa.

KalPa Hockey Oy:n myyntiosasto tuntee tuotteensa tarkasti. Myyntiosasto haluaa kuunnella asiakasta ja ymmärtää yrityksen toimintaa sekä tarpeita. Tältä pohjalta asiakkaalle räätälöidään juuri yrityksen itsensä näköinen paketti yhdessä sovittavalla sisällöllä. KalPa pystyy tarjoamaan tänä päivänä kirjaimellisesti jokaiselle jotakin. Monipuolinen kokonaisuus koostuu näkyvyydestä, kausikorteista ja yrityspalvelutiloista sekä KalPan Kumppaniverkostosta.


Kausikortti

Kausikortti on nykyaikainen tapa motivoida ja palkita yrityksen tärkeintä resurssia, omaa henkilökuntaa. Kausikortti on samalla suosittu tapa muistaa asiakkaita myös vapaa-ajalla.

Kausikorteista löytyy jokaiselle sopiva vaihtoehto. Istumakausikortteja on kolme erilaista, lisäksi löytyvät KalPa-Klubikausikortti ja Hannes-Klubikausikortti. Seisomakatsomoon löytyy kausikortti sekä aikuisille että myös lapsille. Kannattajille löytyy oma Superpaketti.

Kuopio jäähalliin mahtuu jääkiekko-otteluun 5224 katsojaa. Istumapaikkoja on 2854, seisomapaikkoja 2150 ja yrityspalvelutiloja noin 220 asiakkaalle. Lue lisää kausikorteista täällä!


Yrityspalvelutilat

Yrityspalvelutilat on kestosuosion saavuttanut vaihtoehto yritykselle järjestää tilaisuus henkilökunnalle, asiakkaille tai potentiaalisille asiakkaille. Yrityspalvelutiloissa voit yhdistää kätevästi laadukkaan lämpimän ruoan, leivoskahvit, A-oikeudet sekä Suomen ylivoimaisesti suosituimman urheiluviihteen sekä sosiaalisen kanssakäymisen.

KalPa voi tarjota Kuopion jäähallissa yritykselle yhteensä viisi erilaista yrityspalvelutilaa:
  • kuusi 12 hengen KalPa-aitiota sekä 46 asiakaspaikan VIP-ravintola Hannes-Klubi
  • 74 asiakaspaikan parviravintola Olvi Hall of Fame
  • Penalty Box ja Kilpikapinetti


KalPan Kumppaniverkosto

KalPan takana seisoo kuopiolaisista, savolaisista, valtakunnallisista ja kansainvälisistä
yrityksistä koostuva noin 250 yrityksen Kumppaniverkosto. KalPan kumppaniverkosto on saanut innostuneen alun ja sen kehittämisen eteen jatketaan vahvan työn tekemistä. Tavoitteena on tehdä verkostosta yhä tehokkaampi, dynaamisempi ja avoimempi.

KalPan kumppaniverkoston toiminta sisältää erilaisia yhteisiä tapahtumia kuten messuja, seminaareja, aamujäitä ja yritysvierailuita. KalPan kumppaniverkoston keskeisin ajatus on tuoda KalPan yhteistyökumppaneille lisäarvoa, tuoda kumppaneita keskenään tutuksi ja edesauttaa keskinäistä liiketoimintaa.

Verkostokumppanien extranet
Trust Perintä
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Ponsse
Karelia
Bauer
MPY
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
YIT
Keitele Forest
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
I Love Kuopio
Powered by: Hurja Solutions Oy