|
|
Ajankohtaista
09.02.2010: TPS:lle isot pisteet Savon Sydämestä
Sarjassa kahdeksantena ennen tiistaita ollut TPS tuli Kuopioon pelaamaan isoista pisteistä, sen tavoitellessa sijoitusta kuuden parhaan joukkoon, mikä on myös sarjakakkonen KalPan tavoite. TPS haki isot pisteet luvuin 2-4 (0-1, 0-3, 2-0).
TPS ratkaisi ottelun edukseen toisessa erässä, missä se onnistui kolmesti 12 minuuttiin ja siirtyi jo neljän maalin johtoon. KalPa ei kuitenkaan antanut periksi missään vaiheessa tiistainakaan ja kehitti otteluun vielä miehekkään loppukirin.
20-vuotiaan Jaakko Rissasen uran toinen SM-liigamaali sekä 19-vuotiaan Teemu Hartikaisen kauden 10. maali jäivät kuitenkin illan viimeisiksi. Hartikaisen maali syntyi kuudella kenttäpelaajalla, kun Ari Ahonen oli jo vaihtoaition puolella.
Ottelun voittomaalista vastasi joulukuussa TPS:ään KalPasta siirtynyt Aatu Hämäläinen, jolle onnistuminen pitkäaikaisessa kotihallissa oli varmasti mieleen jäävä tapaus. Hallinnasta kertovat torjunnat, Ahonen 13 sekä Atte Engren 26.
TPS pelasi Kuopiossa viisasta puolustuksen kautta lähtevää vieraspeliä, uhrautui KalPa-laukausten edessä ja oli todella tehokas maalipaikoissaan. Vierasvoittoa ei tule pitää savolaisittain tilastotappiona 11 peräkkäisen pisteellisen kotiottelun jälkeen, sillä turkulaiset ansaitsivat tekemisellään kaikki kolme isoa sarjapistettä.
KalPa ei ollut tiistaina parhaimmillaan, mutta se ei ole TPS:n voiton arvosta mitään pois ja ei isäntiä tahdon ja yrityksen puutteesta voi syyttää. Aina ei voi voittaa. 4000-päinen yleisö kannusti omiaan loppuun asti, kun KalPa haki kolmatta osumaa.
Otteluennakko täällä. Kuvat täällä. Tilastot täällä.
Savon Sanomien maalikooste ottelusta täällä ja Ari Ahosen haastattelu täällä.
SM-liigassa toisena jatkava KalPa kohtaa seuraavaksi 12.2. vieraissa Tapparan.
Seuraavat kotiottelut:
- To 18.2. klo 18.30 KalPa - SaiPa
- Ti 2.3. klo 18.30 KalPa - Lukko
- La 6.3. klo 17.00 KalPa - Ilves
Takaisin
|
|