03.12.2009: KalPa palkitsi kotiyleisönsä kolmannella peräkkäisellä voitolla
Torstain ottelutapahtuma alkoi kiekkokulttuurin vaalimisella, kun KalPan edustajat muistivat lauantaina Tampereella SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssin kärkeen noussutta Tappara-ikoni Janne Ojasta. Ja Niiralan Montun yleisö osoitti, että Savosta kiekkokulttuuria myös löytyy, Ojanen sai poikkeuksellisen pitkät aplodit ja kiitti tästä myös yleisöä.
Itse ottelu oli nuorten tähtien näytöstä. Tapparan kultakypärä Jori Lehterä toi joukkueensa kahdesti maalin päähän, ensin syöttäjänä ja sitten maalaajana. Mutta se ei riittänyt, sillä KalPan kultakypärä Tuomas Kiiskinen tuplasi Lehterän tehot. Neljän tehopisteen (2+2) iltaa viettänyt Kiiskinen oli mukana kaikissa neljässä ensimmäisessä maalissa.
Toinen KalPan torstaina kirkkaasti tuikkinut nuori tähti oli maalivahti Mika Järvinen. Yleisö antoi hyvät aplodit maalille pitkän tauon jälkeen palanneen Järvisen torjunnoille heti alusta alkaen ja parhaimmillaan iso osa yleisöstä löi kättä yhteen kun päätykatsomo huusi maalivahdin nimeä. KalPalla on myös tällä kaudella kaksi erittäin hyvää maalivahtia.
Ottelun avausmaalin sivaltanut Kalle Sahlstedt mässäili tehoilla 1+2 ja toisessa maalissa Adam Anderssonin (1+1) todella kaunis laukaus toi puolustajalle jo kauden yhdennentoista osuman. Ylivoimalla niistä on syntynyt 10, eli ruotsalainen on enää kolmen maalin päässä SM-liigan kausikohtaisesta puolustajien ylivoimamaalien ennätyksestä.
Väkevästi ottelun jälleen aloittanut KalPa hallitsi avauserää, joskin Tappara nousi peliin erän loppupuolella. Toinen erä oli varsin tasainen ja päätöserässä KalPa sitten riuhtaisi lopullisen eron. Tapio Laakso viimeisteli loppuluvut tyhjään maaliin.
Yleisöä Niiralan Montun lehtereillä oli aavistuksen alle 4000 ja tunnelma nousi arkiotteluksi poikkeuksellisen hyväksi. Yleisöstä aisti, että vaikeuksia läpikäynyt KalPa kun on jälleen vahvasti tulossa, myös yleisö on vahvasti mukana. Päädyn Musta Verkosto esiintyi edukseen alusta loppuun, aloittaen ennen ottelua Ojaselle annetut pitkät aplodit, saaden parhaimmillaan lähes koko hallin taputtamaan mukanaan ja päättyen joukkueen kiittämiseen. Katsomokulttuuria parhaasta päästä.
Lauantaina KalPa matkustaa Lahteen, jossa se on varmasti nälkäinen hakiessaan kauden avausvoittoa Pelicansista. Tueksi Lahteen matkustaa Savon Sydämestä peräti kaksi linja-autollista kannattajia. Haluatko mukaan? Lue lisää täältä!
Otteluennakko täällä. Kuvat täällä. Tilastot täällä.
Savon Sanomien maalikooste ottelusta täällä ja Pekka Virran haastattelu täällä.
Seuraavat kotiottelut:
- Ti 8.12. klo 18.30 KalPa - HIFK
- La 12.12. klo 18.30 KalPa - Kärpät
- La 26.12. klo 17.00 KalPa - SaiPa
Takaisin