|
|
KalPa-blogiSaken ja Aaken blogi22.10.2010Morjens! Kauden pisin voittoputki on juuri meneillään ja ilmapiiri kopissa on entistä rennompi. Allekirjoittaneet löytävät tähän muutaman selityksen. Ensiksi koppimusiikki on vaihtunut Joksan teknohiteistä Tapsan iPodista löytyvään "vähän sitä sun tätä" -osastoon. Toiseksi Pavelin maalijyvän löytyminen on auttanut joukkuetta voittoihin. Maalijyvän löytymistä varmasti helpotti se, kun joukkueeseen saatiin lisää slaavilaista verta Robo Petrovickyn muodossa. Huhujen mukaan myös ketjun kolmannen lenkin eli Kisun edellisistä verikokeista löytyi jäämiä tästä hieman normaalista poikkeavasta slaavilaisesta verestä. Lisäksi Kisun tsekin kielen opinnot ovat sujuneet niin hyvin, että ketju pystyy jo kommunikoimaan kentällä tsekiksi, joka selvästi aiheuttaa vielä lisähämmennystä vastustajissa. Erikoismaininnan ansaitsee myös Simo Riikola, joka on tullut vahvasti mukaan liigapeleihin. Eilisessä ottelussa Bluesia vastaan meinasi hieman tunteet kuumentua ja nyrkit heilua. Pelin tapahtumat eivät kuitenkaan olleet kuin pientä alkusoittoa verrattuna joka perjantai toistuvaan "kehityskeskusteluun", johon osallistuvat pyykimestarimme Jukka "Huuhaa" Halonen ja muutama pelaajiston edustaja. Tässä "kehityskeskustelussa" selvitään pyykkimestarimme viikon työpanos ja hänen ansaitsema palkinto. Tiettävästi keskustelu on kuitenkin tähän asti viety läpi ilman henkilövahinkoja, mutta täytyy muistaa, että kausi on vasta nuori. Hyvää syksyn jatkoa! Terv. #23 & #34 Blogi-arkisto05.03.2013Kevätaurinko
07.01.2013Kohti kevättä
22.12.2012Joulu on taas
12.12.2012Pikkujoulun odotusta
30.11.2012Havaintoja bussimatkalta
19.11.20123 peliä = 8 pistettä
06.11.2012Taukoviikon blogi
30.10.2012Pitkä reissuviikko
17.10.2012Reipas hei täältä Oulusta!
03.10.2012Kesä meni jo
23.09.2012Muuttamisen riemua
17.09.2012Uusi kausi ja samat odotukset
10.09.2012Kohti parempaa huomista
03.09.2012Muutosten viikko
31.08.2012Keski-Euroopan reissu
01.03.2012Juhin ja Jasun blogi
14.02.2012Kevään lähestyessä
16.01.2012Kanadan reissu
03.01.2012Uuden vuoden blogi
07.12.2011Jasun blogi
16.11.2011Rakas piäkaapunnin setä!
15.11.2011Vanhukset nuorten matkassa
04.11.2011Kuprun ja Saken blogi
11.10.2011Kuuden pisteen viikko
03.10.2011Masan ja Jassen blogi
29.09.2011Nuorten kuulumiset
19.09.2011Lannon's blog
13.09.2011Jutin ja Arskan blogi
09.09.2011Uusi kiekkokausi ja blogikausi
28.02.2011Tommi Miettinen vs. Kalle Kerman
23.02.2011Tärkeitä pisteitä kotiin!
04.02.2011Tammikuun tasaus ja muita pelejä
14.01.2011Uusi vuosi ja road trip
10.12.2010Vko 48: Autoilua ja liukkaita kelejä
22.11.2010Keittokirjan lisälehdillä
11.11.2010Kisun ja Paten blogi
28.10.2010Hemu feat. Rudi
22.10.2010Saken ja Aaken blogi
12.10.2010Samin blogi
07.10.2010Pillin ja Pullan mietteitä
29.09.2010Jussin ja Arin blogi
23.09.2010Pekka Virran blogi
13.09.2010Tommi Miettinen vs. Kalle Kerman
08.09.2010Viikko 35
30.08.2010Logi
24.08.2010Valioliiga-fanitusta
18.08.2010Kausi käyntiin
28.01.2010Helsingin ja Egyptin reissu
|
| KalPa Hockey Oy | Sairaalakatu 15, 70110 Kuopio | Puh. 044 787 1100 | kalpa@kalpa-hockey.fi | © KalPa Hockey Oy | Ulkoasu: FC Mainonnantekijät Oy |

