|
|
KalPa - Lukko: Otteluennakko
KalPa - Lukko, Niiralassa tiistaina 2.3. kello 18.30. Ovet aukeavat kello 17.30.
KalPa-yhteisöllä on edessään todellinen huippuviikko. Tiistaina koko SM-liigan kärkiottelu kotihallissa, torstaina kierroksen kärkiottelu Jyväskylässä ja viikko huipentuu ensimmäiseen Niiralan Lauantaisaunaan lähes kahteen kuukauteen!
Lukko löi luun myös KalPan kurkkuun saalistamalla syksyllä 20 ensimmäisestä ottelustaan pisteitä 19:ssä ja ero oli marraskuun puolivälissä jo 19 pistettä. Vain omaan tekemiseen keskittyvän KalPan vastaus alkoi kuitenkin samoja aikoja ja olympiatauolle mennessä KalPa raapi seuraavista 27 ottelusta pisteitä 22:ssa.
Talven aikana savolaiset ovat kakistelleet luun kurkusta jo suuhun ja nyt se olisi mahdollista sylkäistä ulos. Ero on yhtäkkiä enää kolme pistettä ja KalPa on takaa-ajaja jolle kaikki on voitettavaa - Lukolle enää muu kuin ykköstila olisi pettymys.
Kärkiottelun kunniaksi jälkipeleillä Introssa KalPa-pelaajat Timo Salo ja Tommi Miettinen, isäntänä legendaarinen Juha Jylhäsalmi. Paikalla huippukoomikko Teemu Vesterinen, joka vetää omalla tyylillään jälkipelivisan. Tervemenoa!
KalPan kokoonpano:
Sami Kapanen - Tommi Miettinen - Kalle Kerman
Pasi Hirvonen - Jussi Timonen
Teemu Hartikainen - Kalle Sahlstedt - Tuomas Kiiskinen
Janne Jalasvaara - Mika Strömberg
Timo Salo - Tapio Laakso - Toni Dahlman
Ville Varakas - Timo Seppänen
Tommi Jokinen - Joonas Riekkinen - Iiro Pakarinen
Ari Ahonen
(Mika Järvinen)
Linja-autokuljetukset:
Rautalammin Auto Oy järjestää bussikuljetukset Rautalammilta ja Suonenjoelta. Myös matkan varrelta on mahdollista tulla kyytiin. Ilmoittautumiset ja lisätietoja puhelinnumerosta 017-511 811 sekä iltaisin 040-510 8790.
Lippujen ennakkomyynti:
Sport Cafe Pelimies, Tulliportinkau 54 (ma-la 7-22, su 9-21)
KotiPizza Petonen, Jalkasenkatu 7 (ma-to 11-21, pe-su 11-22)
Lippupalvelun myyntipisteet
Pääsylippujen hinnat:
Istumaan: 16 € / 19 € / 24 € + Lippupalvelun palvelumaksu 2 € / lippu
Perhelippu (2+2 / 1+3) 60 € + Lippupalvelun palvelumaksu 2 € / lippu
Seisomaan: aikuiset 11 € + Lippupalvelun palvelumaksu 2 € / lippu
Ale-ryhmät * 8 € + Lippupalvelun palvelumaksu 2 € / lippu
Lapset 5 € (7-15 v.) ja pyörätuoliasiakkaat + Lippupalvelun palvelumaksu 2 € / lippu
* = opisk., eläk., varusm., työttömät (Kuopion Työttömät Ry:n kortilla)
Varaudu todistamaan alennusoikeutesi pääsylippua ostettaessa ja hallin ovella.
Lippujen myynti hallilta:
B- ja C-ovilta alkaen 60 minuuttia ennen ottelun alkua.
Aktiviteetit ottelutapahtuman aikana:
- Kello 17.30-18.30 Monttu Pubissa Kotipizzan katsojamääräveikkaus, lähimmäksi
veikannut palkitaan Kotipizza Petosen pizzalahjakortilla. Palkinto B-tasanteen
KalPa Shopilta.
- Clas Ohlson arpoo 2. erässä kausikorttilaisten kesken tuotepalkinnon. Palkinto
KalPa Shopilta.
Aktiviteetit ottelutapahtuman jälkeen:
- Jälkipelit alkavat Introssa (Kauppakatu 20) noin 45 minuuttia ottelun päätyttyä. Pelaajavieraat Timo Salo ja Tommi Miettinen, paikalla huippukoomikko Teemu Vesterinen, ohjelmassa myös jälkipelivisa.
Media:
- URHOtv lähettää ottelun suorana lähetyksenä alkaen kello 18.20.
- Illan SM-liigakierroksen kaikki maalit Nelosen IS-Urheilu-uutisten yhteydessä.
- Radio Suomen jääkiekkokierros illan SM-liigapaikkakunnilta taajuudella 98,1 MHz.
- www.sm-liiga.fi seuraa illan ottelut internetissä reaaliajassa.
- YLEn teksti-tv seuraa illan ottelut sivuilla 221 ja 222.
- MTV3:n teksti-tv seuraa illan ottelut sivulla 221.
Seuraavat kotiottelut:
- La 6.3. klo 17.00 KalPa - Ilves
- Ti 9.3. klo 18.30 KalPa - HIFK
- La 13.3. klo 17.00 KalPa - Blues
|
|