|
|
Kalpa Blogi
Kalpan blogi
Blogit
18.12.2009, 11:15 Pelaaja
Syyskauden nollaus
Viikon treenit alkoivat raastavan huonosti ja jatkuivat samaan tapaan hela veckan, eli vedettiin hommat ihan vihkoon. Peleihin parannettiin kuin ihmeen kaupalla ja saatiin vastustajat nollattua hienosti, toki maalivahtien pienellä avustuksella.
Kisu aka MESSIAS on löytänyt viikon pistesaldon mukaan yhteisen kielen tuomareiden kanssa, saalistaen muutaman tärkeän huutopisteen matkallaan kohti pörssin kuuminta kärkeä.
Kaiken tämän keskellä VITO kertaa edelleen treenistä toiseen kuukauden maaliaan Espoota vastaan. Vito antoikin viime viikolla ennätysmäärän haastatteluja eri aikakauslehdille (mm. 7 Päivää ja Alibi), jossa hän kertaa Barona Areenan kimurantteja tapahtumia. Kopissa Vito on kohahduttanut puhumalla avoimesti siitä, että hän tarvitsee mielestään jäykemmän mailan, jotta saa kiekolle nopeutta!
Voitokkaan Kärppä-pelin jälkeen, jonka muuten Tommi UITTO Jokinen onnekkaalla ja ainoalla "hukkaa mut" -veivillä ratkaisi, alkoikin sitten pelaajien pään nollaus Pohjolan Pattayan kuumassa yössä, mikä jatkui joukkueen pikkujouluissa sunnuntaina. Paikalle saapui reilut parikymmentä punakuonoa!
Jotta ystävämme Ruotsistakin ymmärtäisivät mistä tässä on kyse niin selvennetään vähän.
Adam, samma på google translate svenska:
Man tränade inte så bra förra veckan, men när matcherna börjades var du jätte bra. Ingen puck glider in, för att man har två stora målvakter.
Kisu pratar samma språk med domaren, därför har han så många poäng. Vito har gjort sin första eller vackraste mål, så därför är han så glad på isen. Man festade lite äfter kärppä matchen i Kuopio och snackade om, hur vackert teknik Tommi Jokinen har, för att hans mål i matchen var underbar. På söndag hade vi julfest, där var liksom 20 tomtar, fick du julklappar?
Hyvää ja Rauhallista Joulua, toivottaa Ströbä #26 och Jallu #4.
23.11.2009, 14:37 Pelaaja
Vieraskiertue
Joukkueemme aloitti vieraskiertueen Raumalta, jonne matkustettiin jo maanantaina aamuharjoitusten jälkeen. Joukkueen kaksi kadonnutta lammasta(Härski ja Rudi) odottivat jo bussia Tampereen ABC:llä, mutta yllättävä puhelu valmennukselta käännytti lampaat takaisin Hotelli Ilvekseen ja ottamaan varmuuden vuoksi influenssatestit, ettei mahdollinen influenssa tarttuisi koko joukkueeseen. Seuraavana päivänä pojat (lampaat) saapuivatkin jo Vanhan Rauman todella klassiseen hotelliin.
Tiistain Lukko-pelistä ei ole paljoa positiivista sanottavaa ja turpaan tuli suoraan 6-0.
Seuraavana päivänä matkustimme aina ihanaan Poriin, Ässien vieraaksi.
Nyt peli oli aivan uusissa uomissaan ja voitto tuli maalein 0-4. Mainittakoon vielä Joonas Riekkisen upea "uitto" molarin puikoista suoraan maalin takaläskiin.
Parin hyvä treenipäivän jälkeen oli suunta kohti Lappeenrantaa. Pakarisen loistava leffavalinta ei tällä kertaa osunut nappiin, sillä Rööperi-elokuva oli katsottu jo viime reissulla. Illan pelissä SaiPa haki voittoa 8 tappion putkeensa ja sen myös saikin lukemin 5-1.
Killeri #41 & Rudi #18
10.11.2009, 16:01 Pelaaja
Maajoukkuetauko
Ensimmäinen jakso peleistä on takanapäin ja sarjasijoituksen osalta näyttää hyvältä, mutta tasaisuutta peleihin vielä kaivataan. Nyt edessä oli työntäyteinen viikko. Osa pelaajista kulutti takamuksensa puhki kuntopyöriä polkien ja pelikuntoiset hikoilivat itsensä näännyksiin jään puolella. Jääharjoitusten ehdoton kuningas loppuviikosta oli ollut JJ eli Jalasvaaran Janne. Erään värityksen mukaan kaikki vedot löysivät tiensä maalin perukoille torstain ja perjantain harjoituksissa. Kuntopyöräosasto kuitenkin hieman epäilee jutun paisuneen kaukalon ja kopin välillä.
Sitten eräs havainto, joka on puhuttanut jo pitkään Julkulan suunnalla. Alueella on havaittu useina arkiaamuina kukonlaulun aikaan jokin oranssivälähdys. Tästä oranssinvärisestä ja lähes valonnopeutta liikkuvasta oliosta on kirjoiteltu yleisöosastoilla lähes yhtä paljon kuin Vanhasen lautakasasta, mutta nyt asiaan on saatu selvyys. Kyseessä on rautaisessa kunnossa olevat hierojamme Basso ja fysioterapeuttimme Jute, jotka ovat hypänneet polkupyörän selkään. Miehet pistivät Julkula Flyers -nimisen pyörätallin pystyyn ja reenailevat aamuvarhaisella tuleviin koitoksiin. Tallin lopuista paikoista on käyty jo neuvotteluja, mutta vielä JF pysyy kaksihenkisenä. Ensi vuoden Tour de France taitaa tulla hieman liian nopeasti vastaan, mutta ehkä myöhemmin sitten.
Vielä loppuun ilmoitus. Joukkueemme pelaaja Tapio (nimi ei muutettu) on siirtänyt kirjansa Turusta Kuopioon. Näin ollen kopista ei löydy enää ensimmäistäkään turkulaista. Allekirjoittanut on surullinen tapahtuman johdosta, mutta onneksi Turun murre on ja pysyy.
Ola #61
04.11.2009, 14:10 Pelaaja
Tapsan blogi
Viime viikon pelit sujuivat osaltamme mollivoittoisesti. Taistelu oli molemmissa peleissä kovaa, mutta jostain syystä väkinäistä. Näin ollen tauko tuli hyvään paikkaan. Laadukkaan harjoitteluviikon jälkeen edessä on kolme haastavaa vieraspeliä.
Viime viikolla Fonzie (huomatkaa, tätä nimeä saa taas käyttää) kävi vetämässä aamuharjoitusten jälkeen puolen tunnin vitsituokion. Tarinat saivat koko porukan kaksinkerroin, mutta muutama kasku oli hyvin rasistinen, ja ne ylittivät monen mielestä hyvän maun rajat. Nämä kaikki olivat turkulaisvitsejä.
Lauantain pelin jälkeen joukkueella oli jo perinteiseksi muodostuneet Halloween-bileet. Juhlissa pyöri jos jonkin näköisiä rock- ja poptähtiä, mutta allekirjoittaneen yllätti Pyjamabanaaneiksi pukeutunut kaksikko.
Hienoa, sillä luulin jo suuren yleisön unohtaneen nämä aikamme supersankarit. Ja ai niin, olipa paikalla yksi munkkikin. Olisiko tämä nyt se Berliininmunkki, josta jotkut pelaajamme joskus puhuvat..
Tapsa #71
P.S. Silvennoisen Pasi on muuten hieno mies.
30.10.2009, 15:11 Pelaaja
Sepän ja Jutin blogi
Taas on yks viikko paketissa ja uusi aluillaan. Viime viikon "sodat"
taisteltiin tiistaina Tampereella ja torstaina Niiralan kotiluolassa.
Tampereelta mukaan tarttui kolme pistettä joukkueelle, ensimmäinen liigamaali "köyhän miehen Jani Ridalle" eli Petteri Rasille ja muutama metallilevy Kiiskisen leukaan. Torstaina tasaisen väännön jälkeen kairasimme kolme pongoa Turun ylpeydeltä Tepsiltä. Joukkueen voittoon taisi siivittää "money on the board" -systeemin kautta otteluun saatu varsin runsas rahallinen ekstrapanos, runsaslukuisten vanhojen TPS/TuTo/VG 62 -pelaajien ansiosta.
Harjoituksissa meno on ollut totuttuun tapaan vauhdikasta ja hyvälaatuista. Ainoa närää harjoituksissa aiheuttava tekijä on tuttuun tapaan ollut "treeniterrorismi". Treeniterrorismi tarkoittaa vastustajavärin kuvioiden ulkoa opettelua, jonka jälkeen on helppo sotkea vastustajan peli harjoituksissa. Erikoisosaajia löytyy joukkueestamme tämänkin taitolajin harjoittamiseen varsin paljon. Tapanamme onkin ollut palkita joka harjoituksen jälkeen IS-tähtien tapaan harjoituksen kovin terroristi kunniamaininnalla.
terv. Seppä #2 ja Juti #46
|

UUTUUS! Ohut myssy 10 €
Myynnissä vain Pelimiehessä, loppuviikosta myös web shopissa.

|