Uutiset

KalPa harjoitusottelun voittajaksi lukemin 2-1

10.08.2012

KalPa-Kärpät (0-0,0-1,2-0)

Perjantai-illan KalPa-Kärpät -harjoitusottelu alkoi Trust Kapital Areenalla hienon tunnelman saattelemana. Halli oli lähestulkoon täysi, eikä A-ovelle jäänyt kuin muutamia yksittäisiä istumapaikkalippuja jakamatta. K-market Vuorelan sponsoroimat läpsyttimet lisäsivät ottelun tunnelmaa entisestään yleisön kannustaessa hienosti omiaan ottelun alkumetreistä lähtien.

KalPalle illan ottelu oli tärkeää harjoitusta tulevaa kautta silmällä pitäen. KalPa sai rakennettua hyviä paikkoja ja vauhtia riitti sopivasti.  Molemmilla joukkueilla pelissä näkyi alkuviikon tiukka harjoittelutahti, joka teki pelistä paikoitellen hieman vaihtelevaa.

Itse ottelu alkoi Kärppä-vieraiden pienoisella hallinnalla ja ottelun ensimmäinen maali merkittiinkin Kärppien tilille Vladimir Emingerin taiteillessa maalin ohi KalPa-vahti Henri Kiviahon toisen erän alussa.

Kotiyleisön kannustus kantoi komeasti kolmannessa erässä, ja siivitti KalPan joukkueen tasoihin Tommi Miettisen maalilla Hentusen ja Salmisen toimiessa syöttäjinä. KalPa sai maalista hienoa lisäpuhtia ja Jussi Timonen taiteili kiekon Kärppien maaliin ja nosti KalPan johtoon Salmisen hienosta esityöstä, kun ottelua oli jäljelle noin viisi minuuttia. KalPa piti johtoasemansa ja aloitti kauden tyylikkäästi harjoitusotteluvoitolla.

Harjoitusottelussa erityismaininnan ansaitsee joukkueen nuorempi osasto, joka lunasti hyvin heille asetetut odotukset. Maalivahti Henri Kiviaho pelasi muutamaa pientä epäonnista tilannetta lukuun ottamatta varman ja hyvän ottelun. Myös Miika Koivisto esitteli harjoitusottelussa varmoja otteita ja Timo Hiltusen näytöt olivat erittäin hyvät.

Katso ottelun huippuhetket kuvagalleriasta.

KalPan seuraava kotiottelu:

Pe 17.8.2012  klo 18.30  KalPa - HC Sparta Praha

Arkisto

23.03.2013 Vaikeimman kautta
29.09.2012 KalPa-Pelicans
Trust Perintä
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Ponsse
Karelia
Bauer
MPY
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
YIT
Keitele Forest
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
I Love Kuopio
Powered by: Hurja Solutions Oy