Uutiset

Tappara-KalPa.

14.01.2012

SM-liigaa: Tappara-KalPa, Hakametsän jäähallissa lauantaina 14.1. klo 18.30.

Savolaiset penkkiurheilijat ovat saaneet jännittää kuluvalla kaudella lähes viikosta viikkoon yltääkö KalPa SM-liigassa vaikeasti yllettävään tekoon, täyden yhdeksän pisteen viikkoon. Nyt KalPalla on, savolaisella itseironialla ilmaistuna, mahdollisuus ensimmäisen kerran tällä kaudella nollan pisteen SM-liigaviikkoon. Se kertoo paljon Savon ylpeyden kaudesta SM-liigassa tähän asti, joka on ollut sanalla sanoen loistelias.

Syyskuussa Kuopiossa Jukka Hentunen tahditti kahdella maalillaan KalPan 5-1 voittoon Tapparasta. Marraskuussa Tampereella Tappara laittoi savolaiset jo todella ahtaalle. Kolmannen erän alussa isännät johtivat vielä kahdella maalilla, mutta reilut kolme minuuttia ennen kolmannen erän loppua keltapaidat punnersivat tasoihin. Ja ajassa 59.59 Joroisten härkä Hentunen, ottelun toisella maalillaan, puski Tapparan nurin lukemin 3-4.

Voitto alla lauantai-iltana kotonaan pelaava Tappara syttyy otteluun sarjajohtajaa vastaan aivan varmasti. Epävarmalla vieraspelaamisella luvassa on KalPalle tuskallinen ilta, joten omalle pelilliselle tasolle palaamalla on mahdollisuus tehdä asiat itselle huomattavasti helpommaksi. Ja vielä yksi mutta, kaukalossa on vastustaja, joka tekee kaikkensa tehdäkseen asiat vieraille vaikeaksi.

Kuuntele illan ottelu Iskelmä Oikealta Asemalta netistä täällä. Selostajana Mikko Juntunen.


Kokoonpanot ja tuomaristo:
Ottelun kokoonpanot ja tuomaristo SM-liigan sivuilla täällä.


Seuraavat kotiottelut:
- Ti 17.1. klo 18.30 KalPa-HPK
- Pe 20.1. klo 18.30 KalPa-Ässät
- La 28.1. klo 17.00 KalPa-Jokerit

Arkisto

01.04.2012 Blues-KalPa.
28.03.2012 Blues-KalPa.
24.03.2012 Blues-KalPa.
22.03.2012 KalPa-Blues.
15.03.2012 Ilves-KalPa.
09.03.2012 JYP-KalPa.
06.03.2012 HPK-KalPa.
01.03.2012 Ässät-KalPa.
29.02.2012 Lukko-KalPa.
21.02.2012 Sinut on haastettu!
20.02.2012 Blues-KalPa.
16.02.2012 Jokerit-KalPa.
31.01.2012 Pelicans-KalPa.
26.01.2012 TPS-KalPa.
20.01.2012 Ässät-KalPa.
14.01.2012 Tappara-KalPa.
06.01.2012 HIFK-KalPa.
05.01.2012 KalPa-JYP 4-0.
03.01.2012 Jokerit-KalPa.
27.12.2011 Kärpät-KalPa.
09.12.2011 SaiPa-KalPa.
03.12.2011 Pelicans-KalPa.
26.11.2011 SaiPa-KalPa.
22.11.2011 TPS-KalPa.
16.11.2011 Tappara-KalPa.
01.11.2011 Ässät-KalPa.
01.11.2011 Lukko-KalPa.
27.10.2011 Blues-KalPa.
22.10.2011 JYP-KalPa.
18.10.2011 Ilves-KalPa.
14.10.2011 HIFK-KalPa.
07.10.2011 HPK-KalPa.
01.10.2011 Jokerit-KalPa.
30.09.2011 Kärpät-KalPa.
10.06.2011 Myyntikatsaus
Trust Perintä
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Ponsse
Karelia
Bauer
MPY
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
YIT
Keitele Forest
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
I Love Kuopio
Powered by: Hurja Solutions Oy