Uutiset

Pisteputki nyt viisi ottelua, Ässille Savosta makea jatkoaikavoitto.

27.09.2011

KalPa-Ässät 3-4 ja (1-0, 1-2, 1-1, 0-1)

Tilastot täällä. Kuvat täällä. Savon Sanomien kooste ottelusta ja haastattelut täällä.

KalPan pisteputki on nyt viisi ottelua, mutta kotiottelu Ässiä vastaan toi samalla kauden avaustappion. Hyvää ottelussa oli ensin kahden maalin johtoon ja vielä kertaalleen maalin johtoon puristaminen ja etenkin kolmas maali piristi isäntien peliä huomattavasti. Huonoa oli luonnollisesti kaksi kertaa johdon menettäminen.

Jatkoajalla KalPa rakensi nopeilla hyökkäyksillä kaksi hyvää paikkaa, mutta ensin laukaus viuhui ohi ja seuraavaksi kiekko pomppasi lavan yli. Ässät ratkaisi ohjaamalla kiekon siniviivaheitosta verkon perukoille ja porilaisten sinnikkyys palkittiin kahdella makealla vieraspisteellä.

KalPan tehokkain oli Jukka Hentunen, Joroisten härän saldo oli 1+1. Avausmaalin laukoi Ryan Lannon, osuma oli puolustajan avausmaali SM-liigassa. Kolmannen osuman survoi maalin edestä ylivoimalla entinen Ässä-kapteeni Matti Kuparinen. Ässien hyvyydestä kertoo myös Ari Ahosen torjuntamäärä 29, kun Ässä-vahti Juha Järvenpää pysäytti 15 kiekkoa.

Tiistain yleisömäärä oli 3583 katsojaa, joka pudotti katsojakeskiarvoa kahden ensimmäisen ottelun jäljiltä. Hetkittäin tunnelma kohosi hyväksi, kiitos isäntien maalien sekä loppupuolen hyökkäysten vyöryttämisen. Hevillä KalPa ei pisteetönnä kaukalosta poistu, eikä poistunut nytkään.


Seuraavat kotiottelut:
- Ti 4.10. klo 18.30 KalPa-Pelicans
- Ke 12.10. klo 18.30 KalPa-Lukko
- La 15.10. klo 18.30 KalPa-TPS
Jaa Facebookissa

Arkisto

01.04.2012 Blues-KalPa.
28.03.2012 Blues-KalPa.
24.03.2012 Blues-KalPa.
22.03.2012 KalPa-Blues.
15.03.2012 Ilves-KalPa.
09.03.2012 JYP-KalPa.
06.03.2012 HPK-KalPa.
01.03.2012 Ässät-KalPa.
29.02.2012 Lukko-KalPa.
21.02.2012 Sinut on haastettu!
20.02.2012 Blues-KalPa.
16.02.2012 Jokerit-KalPa.
31.01.2012 Pelicans-KalPa.
26.01.2012 TPS-KalPa.
20.01.2012 Ässät-KalPa.
14.01.2012 Tappara-KalPa.
06.01.2012 HIFK-KalPa.
05.01.2012 KalPa-JYP 4-0.
03.01.2012 Jokerit-KalPa.
27.12.2011 Kärpät-KalPa.
09.12.2011 SaiPa-KalPa.
03.12.2011 Pelicans-KalPa.
26.11.2011 SaiPa-KalPa.
22.11.2011 TPS-KalPa.
16.11.2011 Tappara-KalPa.
01.11.2011 Ässät-KalPa.
01.11.2011 Lukko-KalPa.
27.10.2011 Blues-KalPa.
22.10.2011 JYP-KalPa.
18.10.2011 Ilves-KalPa.
14.10.2011 HIFK-KalPa.
07.10.2011 HPK-KalPa.
01.10.2011 Jokerit-KalPa.
30.09.2011 Kärpät-KalPa.
10.06.2011 Myyntikatsaus
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Karelia
Bauer
Concept.10
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
Ponsse
YIT
VMP
Best Friend Group
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
Trust Perintä
Powered by: Hurja Solutions Oy