Uutiset

Myyntikatsaus

10.06.2011

KalPan myyntiryhmä on tehnyt kovaa työtä toimistolla talven ja kevään aikana, ja yhteistyökumppanisopimuksia alkaa olla hyvin kasassa.
- Tulevalle kaudelle haemme 100 000 euron kasvua näkyvyyksien myynnissä verrattuna viime kauteen, kertoo KalPan myynti- ja asiakkuusjohtaja Pasi Kuivalainen.
- Tällä hetkellä olemme jo ylittäneet viime kauden myyntilukemat, mutta budjetin kasvun vuoksi tekemistä riittää vielä, Kuivalainen jatkaa.
- Yhteistyökumppanit ovat sitoutuneet hienosti KalPaan ja etenkin verkostokumppanuus kiinnostaa. Verkostokumppaneidemme määrä kasvaa entisestään, sillä olemme saaneet mukaan uusia kumppaneita.


Kausikorttimyynnissä ollaan viime kautta vähän edellä

Myös KalPan kausikorttimyynti etenee hyvää vauhtia ja tällä hetkellä kausikorttimyynnissä ollaan viime vuoden vastaavaa ajankohtaa hiukan edellä. Sami Kapasen paluu kaukaloon on piristänyt kausipaikkojen myyntiä ja kun kausikorttien uusinta-aika päättyi toukokuussa, oli suurin osa vanhoista kausikorttilaisista jo uusinut paikkansa. Kesäkuun alusta kaikki kausikorttipaikat ovat olleet vapaassa myynnissä.

Seuraavaa myyntipiikkiä kausikorteissa odotetaan perinteisesti elokuulle harjoitusotteluiden aikaan. Tänä vuonna kausikorttien kysynnän uskotaan syksylläkin olevan kova, koska KalPa pelaa harjoitusotteluina European Trophy -ottelut kansainvälisiä huippujoukkueita vastaan, ja kausikorttilaiset pääsevät näihin otteluihin ilmaiseksi. Sitä seuraava myyntipiikki on luonnollisesti liigakauden avauksessa ja kausikortteja menee jonkun verran kaupaksi vielä kiekkokauden alettuakin. KalPa tavoittelee tälläkin kaudella viimevuotista 1800 kausikortin myyntilukemaa.

Trust Perintätoimisto Oy KalPan pääyhteistyökumppaniksi

KalPalla on pääyhteistyökumppanirintamalla hyvä tilanne, kun kaikki entisetkin pääyhteistyökumppanit jatkavat ja nyt myös Trust Perintätoimisto Oy nousee KalPan pääyhteistyökumppaniksi.
- Olemme tehneet jo pitkään KalPan kanssa yhteistyötä ja haluamme olla mukana maakunnan joukkueessa. Uskomme KalPan menestykseen ja tuleva kiekkokausi tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen, kertoo Trust Perintätoimisto Oy:n markkinointijohtaja Petri Tukiainen.

KalPan megapääyhteistyökumppanit: Kuopion Energia, Olvi, Savon Sanomat
KalPan pääyhteistyökumppanit: Bauer, Bella, Best Friend, Carlson, Concept.10, Karelia, K-Kaupat, Kopijyvä, Laakkonen ja Volkswagen, Lippupalvelu, Pohjois-Savon Osuuspankki, Ponsse, Terveystalo, Trust Perintätoimisto Oy, VMP, YIT

Istumapaikkojen määrää lisätään Niiralan Montussa

KalPa lisää istumapaikkojen määrää Niiralan Montussa. Istumapaikat ovat olleet kysyttyjä jokaisessa ottelussa ja monesti ne on myyty loppuun jo ennakkoon.
- Haluamme vastata kysyntään ja tarjota asiakkaille lisää istumapaikkoja, Pasi Kuivalainen kertoo. Hallin päätyyn C6-katsomoon tulee 169 uutta istumapaikkaa, kun koko katsomonosa muutetaan istumapaikoiksi.



Arkisto

01.04.2012 Blues-KalPa.
28.03.2012 Blues-KalPa.
24.03.2012 Blues-KalPa.
22.03.2012 KalPa-Blues.
15.03.2012 Ilves-KalPa.
09.03.2012 JYP-KalPa.
06.03.2012 HPK-KalPa.
01.03.2012 Ässät-KalPa.
29.02.2012 Lukko-KalPa.
21.02.2012 Sinut on haastettu!
20.02.2012 Blues-KalPa.
16.02.2012 Jokerit-KalPa.
31.01.2012 Pelicans-KalPa.
26.01.2012 TPS-KalPa.
20.01.2012 Ässät-KalPa.
14.01.2012 Tappara-KalPa.
06.01.2012 HIFK-KalPa.
05.01.2012 KalPa-JYP 4-0.
03.01.2012 Jokerit-KalPa.
27.12.2011 Kärpät-KalPa.
09.12.2011 SaiPa-KalPa.
03.12.2011 Pelicans-KalPa.
26.11.2011 SaiPa-KalPa.
22.11.2011 TPS-KalPa.
16.11.2011 Tappara-KalPa.
01.11.2011 Ässät-KalPa.
01.11.2011 Lukko-KalPa.
27.10.2011 Blues-KalPa.
22.10.2011 JYP-KalPa.
18.10.2011 Ilves-KalPa.
14.10.2011 HIFK-KalPa.
07.10.2011 HPK-KalPa.
01.10.2011 Jokerit-KalPa.
30.09.2011 Kärpät-KalPa.
10.06.2011 Myyntikatsaus
Trust Perintä
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Ponsse
Karelia
Bauer
MPY
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
YIT
Keitele Forest
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
I Love Kuopio
Powered by: Hurja Solutions Oy