Miehemme mualimalla, osa 6: JUKKA VOUTILAINEN, HV71.
07.02.2012
Kotisivut vaalivat KalPalle tärkeää arvoa, yhteisöllisyyttä. Osa KalPa-perhettä ovat maailmalla pelaavat seuran omat kasvatit. Kotisivujen kuluvan kauden uutuus on juttusarja "Miehemme mualimalla", joka välittää Suomen rajojen ulkopuolella pelaavien Kilpisydänten kuulumisia.
Jukka Voutilainen on ehta KalPa-kasvatti, mutta viimeisen A-nuorissa pelatun kauden aikaan KalPan edustusjoukkue pelasi ensimmäistä kautta Suomisarjassa ja oli lähdettävä maailmalle. Voutilainen murtautui SM-liigaan ja Jokereihin pudotuspeleissä. Tie vei HPK:n kautta HV-71:een, missä mies on noussut yhdeksi Elitserienin kautta aikojen tehokkaimmaksi suomalaiseksi.
Seuraavassa "Velhon" haastattelu Ruotsin Jönköpingistä, olkaa hyvä!
1. Pelaat HV:ssä jo kuudetta kautta. Harjoitteletko toukokuusta heinäkuuhun Jönköpingissä vai Suomessa?
- Meillä on joukkueen kanssa yhteisiä kesäharjoitusviikkoja yleensä 3-4 viikkoa, jolloin kaikkien pelaajien täytyy olla paikalla. Minulla on asunto täällä Jönköpingissä, joten juhannukseen saakka olen yleensä täällä ja sitten noin kuukaudeksi Suomeen.
2. Onko kotikaupunkisi Suomessa Kuopio?
- No kyllä näin voi sanoa, vaikka muutamaan viikkoon vuodessa se aika jääkin.
3. Seuraatko KalPan menestystä?
- Seuraan Suomen liigaa tarkkaan (koosteet ja tilastot yms.) joten siinä sivussa on itsestään selvää, että seuraan.
4. Minkälaisia persoonia ovat suomalaiset joukkuekaverisi Mikko Luoma ja Jesse Joensuu?
- Mikon kanssa ollaan pelattu pitkään ja hän on yksi parhaista ystävistäni, ihmisenä kuvailisin että miehellä on positiivisella tavalla rajaton itseluottamus asiassa kuin asiassa :). Jesse on fiksuin porilainen jonka tunnen, ja hänen ansiostaan mm. bussitietovisailujen luonne on muuttunut "hieman" totisemmaksi... ;)
5. HV on ollut jo kauan Elitserienin suomalaisin seura. Mistä tämä johtuu?
- Vaikea yhtä yksittäistä syytä sanoa, mutta kaikki asiat on hoidettu hienosti, ja suomalaisilla hyvä maine täällä. Ja menestyvässä joukkueessa on aina mukava pelata.
6. HV:ssä on pelannut samaan aikaan kanssasi jo 11 suomalaista. Ketkä heistä ovat jääneet suurimpina persoonina mieleen?
- No tottakai hyvät ystävät Pasi Puistola ja Mikko Luoma etunenässä, ja sitten huumorimielessä Veli-Pekka Laitinen (syksyllä 2008) ja Jari Kauppila vuoden 2008 kultajuhlista tulee mieleen.
7. Joukkueessanne pelaa kolme norjalaista. Ovatko norjalaiset Elitserienissä jo yleisiä vai onko HV myös Elitserien norjalaisseura?
- Melkein jokaisesta joukkueesta löytyy norjalaispelaajia, mutta uskon että on enemmänkin sattumaa, että meillä on monta norjalaispelaajaa.
8. Sijoituksenne on tammikuun jälkeen viides. Kuinka kausi on joukkueelta sujunut?
- Vaikea startti kauteen, koska Lokomotivin lento-onnettomuus sai koko organisaation ja kaupungin sekaisin muutamaksi viikoksi. Sen jälkeen loistava lokakuu marraskuun maajoukkuetaukoon saakka, jonka jälkeen pelimme on ollut aikamoista vuoristorataa, etenkin kotipeleissä. Viime viikkoina on ollut merkkejä paremmasta, ja playoffseissa kaikki mahdollista, koska marginaalit ovat niin pienet.
9. Kahdella edellisellä kaudella olet kärsinyt loukkaantumisista. Minkälaisista vammoista on ollut kyse ja oletko saanut pelata tällä kaudella terveenä?
- Lievä selkävamma oli toissa vuonna ja viime kaudella tulehtui nilkasta hermo (ns. lacebite). Tällä kaudella loukkaannuin KalPaa vastaan treenipelissä, mutta sen jälkeen olen saanut olla terveenä.
10. Olet ylittänyt jo viime kauden pistemääräsi. Oletko henkilökohtaiseen kauteesi tyytyväinen?
- No en voi olla tyytyväinen kokonaisuutena, ennen kaikkea ylivoimapelissä on suuri vastuu, ja alkukaudella se yski pahasti. Viime viikkoina vanhat kuviot alkaneet toimia paremmin ja toivottavasti ollaan terävänä sitten tärkeimmissä koitoksissa.
Tulossa! Miehemme mualimalla, osa 7.
- Seuraavassa osassa jatketaan Euroopassa. Kuka on vuorossa nyt?
+ Vastaus tähän ja muihin kysymyksiin! KalPan kotisivuilla noin viikolla 7.
Arkisto:
Miehemme mualimalla, osa 5: Juuso Puustinen, Milwaukee Admirals
täällä.
Miehemme mualimalla, osa 4: Rasmus Rissanen, Charlotte Checkers
täällä.
Miehemme mualimalla, osa 3: Kimmo Timonen, Philadelphia Flyers
täällä.
Miehemme mualimalla, osa 2: Teemu Hartikainen, Edmonton Oilers
täällä.
Miehemme mualimalla, osa 1: Janne Jalasvaara, Moskovan Dynamo
täällä.
Jaa Facebookissa