Uutiset

KalPan sairastupa ei ehtinyt olla kauaa tyhjä.

05.10.2011

Tiistain Pelicans-voitossa Kuopiossa neljä KalPa-pelaajaa joutui jättämään ottelun kesken. Heistä näillä näkymin kolme miestä on sivussa viikon viimeisestä ottelusta perjantaina. Vastaavasti pitkäaikaiset toipilaat ovat juuri tervehtyneet, joten KalPa pystyy parsimaan rivinsä kokoon omasta takaa.

Sami Kapanen ei ole pystynyt pelaamaan alkukauden otteluista suuressa osassa täyttä kolmea erää. Pitkään jatkuneiden jalkakramppien takia tutkimuksissa selvitetään perusteellisesti, onko kyseessä ylikunto vai bakteeri tai viirus. Hyökkääjä on sivussa toistaiseksi, kunnes oireiden syy saadaan selvitettyä.

Tommi Miettisellä on ylävartalovamma ja keskushyökkääjä on sivussa otteluissa arviolta viikosta kahteen.

Puolustaja Ryan Lannonin ylävartalovamma pitää miehen sivussa arviolta marraskuun taukoon asti.

Puolustaja Mikko Kukkosella on alavartalovamma. Pelaaminen jo perjantaina on mahdollisuuksien rajoissa.



Luottopuolustaja Mikko Kukkonen saattaa taistella taas jo perjantaina.

Hyökkääjät Iiro Pakarinen ja Kalle Kerman sekä puolustaja Matti Koistinen ovat juuri tervehtyneet. Lisäksi puolustaja Simo-Pekka Riikola palaa joukkueen vahvuuteen SaPKon keskiviikon ottelun jälkeen. KalPa ei etsi korvaavia pelaajia joukkueen ulkopuolelta.

KalPa pelaa seuraavan kerran perjantaina 7.10. Hämeenlinnassa ja sen jälkeen keskiviikkona 12.10. kotonaan, jolloin vastustaja on Lukko.
Jaa Facebookissa

Arkisto

01.04.2012 Blues-KalPa.
28.03.2012 Blues-KalPa.
24.03.2012 Blues-KalPa.
22.03.2012 KalPa-Blues.
15.03.2012 Ilves-KalPa.
09.03.2012 JYP-KalPa.
06.03.2012 HPK-KalPa.
01.03.2012 Ässät-KalPa.
29.02.2012 Lukko-KalPa.
21.02.2012 Sinut on haastettu!
20.02.2012 Blues-KalPa.
16.02.2012 Jokerit-KalPa.
31.01.2012 Pelicans-KalPa.
26.01.2012 TPS-KalPa.
20.01.2012 Ässät-KalPa.
14.01.2012 Tappara-KalPa.
06.01.2012 HIFK-KalPa.
05.01.2012 KalPa-JYP 4-0.
03.01.2012 Jokerit-KalPa.
27.12.2011 Kärpät-KalPa.
09.12.2011 SaiPa-KalPa.
03.12.2011 Pelicans-KalPa.
26.11.2011 SaiPa-KalPa.
22.11.2011 TPS-KalPa.
16.11.2011 Tappara-KalPa.
01.11.2011 Ässät-KalPa.
01.11.2011 Lukko-KalPa.
27.10.2011 Blues-KalPa.
22.10.2011 JYP-KalPa.
18.10.2011 Ilves-KalPa.
14.10.2011 HIFK-KalPa.
07.10.2011 HPK-KalPa.
01.10.2011 Jokerit-KalPa.
30.09.2011 Kärpät-KalPa.
10.06.2011 Myyntikatsaus
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Karelia
Bauer
Concept.10
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
Ponsse
YIT
VMP
Best Friend Group
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
Trust Perintä
Powered by: Hurja Solutions Oy