Uutiset

KalPa pahensi jälleen HIFKin Niiralan Monttu -kammoa, Mikko Koskiselle jo toinen nollapeli.

02.12.2011

KalPa-HIFK 4-0 (1-0, 1-0, 2-0)

 Tilastot täällä. Kuvat täällä. Savon Sanomien maalikooste ja kuvakooste ottelusta täällä.

Kiitos Niiralan Montun yleisö! Ottelu KalPa-HIFK myytiin loppuun jo ennakkoon, kyseessä oli syksyn aikana jo kolmas loppuunmyyty kotiottelu. Kun KalPa sai avauserän edetessä koneensa käyntiin, yleisö alkoi vertyä samaa tahtia ja tunnelma nousi erinomaiseksi. Se oli sitä kuuluisaa Niiralan Montun tunnelmaa! Toivottavasti kotiyleisö palkitsee kotijoukkueen hienosta näytöksestä saapumalla hyvissä määrin lehtereille myös keskiviikkona. Silloin vastassa on yksi SM-liigan vauhdikkaimpia joukkueita, Espoon Blues.

Helsingin IFK:n Niiralan Monttu -kammo alkaa elää jo omaa elämäänsä. Kukaan ei enää tunnu muistavan, milloin helsinkiläisjoukkueista IFK on Savossa viimeksi voittanut. Yhtä lailla moni ei muista sitä, että ei HIFK ole ollut KalPaa vastaan vaikeuksissa vain Niiralan Montussa. Joukkueiden 11 viime ottelusta KalPa on voittanut 10, joten myös Helsingin jäähallissa savolaiset ovat olleet vahvoja. Toki tuo yksi voitto on juuri Helsingistä.

HIFKille kuuluu kunnia siitä, että joukkue pelasi pitkään viimeistelyä vaille hyvää ottelua. KalPa kyllä hallitsi ottelua ja määräsi tahdin, mutta helsinkiläiset puolustivat isäntien laadukkaat maalipaikat hyvin vähiin. Vaikka numerot olivat jälleen tylyt, nyt 4-0, oli ottelu yksi HIFKin parhaimpia esityksiä Savossa pitkään aikaan. Nyt myös joukkueen henkinen kantti kesti hävitä tyylikkäästi.

Ottelun paras pelaaja oli KalPa-vahti Mikko Koskinen, jonka tilastot ovat huikean hyvät. Viisi ottelua, viisi voittoa, kaksi nollapeliä, torjuntaprosentti 96,97 ja päästettyjen maalien keskiarvo 0,79. Nyt torjuntoja kertyi 23. Maali jakautuivat Joonas Riekkiselle, Sakari Salmiselle (1+1), Tommi Miettiselle ja tyhjään maaliin kiekon sivaltaneelle Marko Kauppiselle (1+1). Riekkinen on laukonut nyt kuusi maalia 28 ottelussa. Edellinen ennätys oli viisi maalia 47 ottelussa.

Illan historiaan jäävin hahmo oli kuitenkin Tuomas Kiiskinen (0+2). Illan ensimmäisellä syötöllään Kiiskinen nousi SM-liigan runkosarjassa KalPan kaikkien aikojen pistetilastossa KalPa-legenda Jouni Rinteen rinnalle. Ajassa 59:07 kääntyi historian kirjoissa uusi lehti, Kauppisen maaliin syöttöpisteen saanut Kiiskinen nousi yksin KalPan kaikkien aikojen pistemieheksi. Rinne ehti pitää tilaston kärkisijaa hallussaan yli 24 vuotta, syksystä 1987 lähtien. Nyt tämän tilaston hallitsija on vasta 25-vuotias Tuomas Kiiskinen, Niiralan Maltsev.


Seuraavat kotiottelut:
- Ke 7.12. klo 18.30 KalPa-Blues

- La 10.12. klo 17.00 KalPa-Pelicans
- To 29.12. klo 18.30 KalPa-Ilves



Arkisto

01.04.2012 Blues-KalPa.
28.03.2012 Blues-KalPa.
24.03.2012 Blues-KalPa.
22.03.2012 KalPa-Blues.
15.03.2012 Ilves-KalPa.
09.03.2012 JYP-KalPa.
06.03.2012 HPK-KalPa.
01.03.2012 Ässät-KalPa.
29.02.2012 Lukko-KalPa.
21.02.2012 Sinut on haastettu!
20.02.2012 Blues-KalPa.
16.02.2012 Jokerit-KalPa.
31.01.2012 Pelicans-KalPa.
26.01.2012 TPS-KalPa.
20.01.2012 Ässät-KalPa.
14.01.2012 Tappara-KalPa.
06.01.2012 HIFK-KalPa.
05.01.2012 KalPa-JYP 4-0.
03.01.2012 Jokerit-KalPa.
27.12.2011 Kärpät-KalPa.
09.12.2011 SaiPa-KalPa.
03.12.2011 Pelicans-KalPa.
26.11.2011 SaiPa-KalPa.
22.11.2011 TPS-KalPa.
16.11.2011 Tappara-KalPa.
01.11.2011 Ässät-KalPa.
01.11.2011 Lukko-KalPa.
27.10.2011 Blues-KalPa.
22.10.2011 JYP-KalPa.
18.10.2011 Ilves-KalPa.
14.10.2011 HIFK-KalPa.
07.10.2011 HPK-KalPa.
01.10.2011 Jokerit-KalPa.
30.09.2011 Kärpät-KalPa.
10.06.2011 Myyntikatsaus
Trust Perintä
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Ponsse
Karelia
Bauer
MPY
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
YIT
Keitele Forest
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
I Love Kuopio
Powered by: Hurja Solutions Oy