Uutiset

KalPa jatkaa Kuopion Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräyksen kumppanina

22.11.2011

Kuopion Nuorkauppakamari ry järjestää yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa suuren suosion saaneen Joulupuu-keräyksen tänä vuonna jo kolmatta kertaa. KalPa jatkaa Joulupuu-keräyksen suojelijana sekä yhteistyökumppanina.

Keräyksen avulla autetaan vähäosaisia lapsia Kuopion alueella. Tänäkin jouluna monen lapsen haaveissa on löytää paketti kuusen alta, mutta kuitenkin monen vähävaraisen lapsen haave jää toteutumatta. Joulupuu-projekti haluaa pysäyttää ihmiset miettimään, mitä juuri minä voisin tehdä paikallisten lasten hyväksi. Vaikka taloudellinen hyvinvointi Suomessa on lisääntynyt, lasten avun tarve on kasvanut.

Keräyspisteitä on lisätty kahdesta neljään. Tänä vuonna Joulupuu-keräyksessä on avattu kaksi uutta keräyspistettä. Toinen uusista pisteistä toimii Joulupuu-keräyksen aikana KalPa Shopissa Niiralan Montun B-tasanteella KalPan kotiotteluissa, joissa voi erätaukojen aikana asioida hyvällä asialla. Lisäksi keskusta-alueen asukkaat saavat uuden keräyspaikan Kuopion Carlsonilta K-Market Kalakukon läheisyydestä. Vanhat tutut keräyspisteet jatkavat edelleen Kuopion K-citymarketeissa Päivärannassa ja Kolmisopella. Keräyspisteistä voi tulla hakemaan pakettikortin ilmoitettuina aikoina. Kortissa kerrotaan lapsen sukupuoli ja ikä (esim. poika 5 v.). Pakettikortin ohjeilla lapselle hankitaan lahja, joka palautetaan keräyspisteeseen paketoimattomana. Lahjaksi käy uusi ostettu tai itse tehty paketti, valitettavasti emme voi ottaa vastaan käytettyä tavaraa. Kaikki lahjat toimitetaan Kuopion kaupungin sosiaalitoimelle, joka huolehtii lahjojen jakamisesta oikeisiin osoitteisiin. Lahjan saajat asuvat Kuopion seudulla.

Tänä vuonna myös yrityksiä kannustetaan entistä enemmän mukaan keräykseen
Tänä vuonna toivotaan erityisesti, että mahdollisimman moni kuopiolainen yritys lähtisi mukaan hyvän asian puolesta suoralla lahjoituksella Joulupuu-keräykseen. Duunipaikka.fi toteuttaa haastekampanjan, jossa paikalliset yritykset haastavat toisiaan antamaan panoksen Joulupuu-keräykseen. Keräyksen etenemistä seurataan Facebookissa Joulupuu-sivustolla. KalPa osallistuu keräykseen siten, että jokainen KalPan edustusjoukkueen pelaaja antaa lahjan sekä oman joulutervehdyksensä Joulupuu-keräykseen.

Joulupuun alle voi kuka tahansa tuoda paketin - se voi olla saajalleen se ainoa.

Joulupuu-keräykset Kuopiossa
Avajaisviikonloppu 26.-27.11. avaustilaisuus uusitussa K-citymarket Kolmisopen aulassa lauantaina klo 12, paikalla nimmareita jakamassa KalPa-hyökkääjä Jyri Junnila klo 12-13.
Varsinainen keräysaika 2.-11.12.2011 (6.12. suljettu)

Keräykset:

Lauantaisin klo 11.00 – 17.00
Sunnuntaisin klo 12.00 – 18.00
Ma-Pe klo 17.00 – 20.00
• K-citymarket Päiväranta
• K-citymarket Kolmisoppi
• Carlson keskusta
• KalPan pelit 25.11., 2.12., 10.12, Niiralan Montun KalPa Shop (B-tasanne)

Yhteistyössä:             

Joulupuu-keräyksen suojelijana KalPa

KalPa, Kesko, Savon Sanomat, K-citymarketit Kolmisoppi ja Päiväranta, Anttila, AD-Kiivi, Viikkosavo, Fennia ja Kuopion kaupungin sosiaalitoimi

Arkisto

01.04.2012 Blues-KalPa.
28.03.2012 Blues-KalPa.
24.03.2012 Blues-KalPa.
22.03.2012 KalPa-Blues.
15.03.2012 Ilves-KalPa.
09.03.2012 JYP-KalPa.
06.03.2012 HPK-KalPa.
01.03.2012 Ässät-KalPa.
29.02.2012 Lukko-KalPa.
21.02.2012 Sinut on haastettu!
20.02.2012 Blues-KalPa.
16.02.2012 Jokerit-KalPa.
31.01.2012 Pelicans-KalPa.
26.01.2012 TPS-KalPa.
20.01.2012 Ässät-KalPa.
14.01.2012 Tappara-KalPa.
06.01.2012 HIFK-KalPa.
05.01.2012 KalPa-JYP 4-0.
03.01.2012 Jokerit-KalPa.
27.12.2011 Kärpät-KalPa.
09.12.2011 SaiPa-KalPa.
03.12.2011 Pelicans-KalPa.
26.11.2011 SaiPa-KalPa.
22.11.2011 TPS-KalPa.
16.11.2011 Tappara-KalPa.
01.11.2011 Ässät-KalPa.
01.11.2011 Lukko-KalPa.
27.10.2011 Blues-KalPa.
22.10.2011 JYP-KalPa.
18.10.2011 Ilves-KalPa.
14.10.2011 HIFK-KalPa.
07.10.2011 HPK-KalPa.
01.10.2011 Jokerit-KalPa.
30.09.2011 Kärpät-KalPa.
10.06.2011 Myyntikatsaus
Trust Perintä
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Ponsse
Karelia
Bauer
MPY
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
YIT
Keitele Forest
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
I Love Kuopio
Powered by: Hurja Solutions Oy