Uutiset

Blues venyi voittoon Espoossa, playoff-show jatkuu perjantaina Niiralan Montussa.

29.03.2012

Blues-KalPa 3-1 (1-0, 1-0, 1-1)  Tilastot täällä.

Jääkiekon playoff-maailma näytti keskiviikkona jälleen kerran kiehtovuutensa. Kun avauserän alussa ja toisen erän lopussa Blues napautti maalit ja siirtyi toiselle erätauolla kahden maalin johdossa, siinä välissä KalPa hallitsi ottelua pitkät tovit. Parhaimmillaan vyörytys oli kuin ylivoimalla ja Bluesin pelaaminen näytti selviytymistaistelulta aikaa vastaan. Vaikka Blues oli vietävänä, se ei vikissyt. Kolmannen erän yllätyskäänne vaikeutti ratkaisevasti savolaisten takaa-ajoa, Blues venyi kotivoittoon ja hieno sarja saa vielä lisäottelun.

Kolmannen erän ensimmäiselle puolikkaalla Blues pystyi lisäämään sen verran luistelua, ettei vastaavan laajuista KalPa-hallintaa ehditty nähdä ennen erän harmillista kulminaatiopistettä. Ennen erän puoliväliä kaukaloiden herrasmies Jukka Hentunen taklasi Camilo Miettistä avojäällä tanakasti, Miettinen jouduttiin taluttamaan jäältä pois ja Hentunen sai suihkukomennuksen. Upeasti läpi ottelun myös tappiolla kannustaneet kelta- ja mustapaitaiset KalPa-kannattajat antoivat kotiyleisön tavoin kaukalosta poistuneelle ikitaistelija Miettiselle kuuluvat aplodit.

Ottelun viimeiseksi osumaksi jääneen maalin sivalsi Mikko Kukkonen. KalPa-maalilla Juha Toivonen pelasi hyvän ottelun ja 21 torjunnan joukossa oli useita isoja venytyksiä.

Ottelusarjan viides ottelu perjantaina Kuopiossa näyttää savolaisittain erittäin hyvältä. KalPan peruspelaaminen on jengoillaan. Lisäksi kun Bluesin jalat olivat keskiviikkona jo ajoittain painavan näköiset, on perjantaina kaukalon koko vielä suurin mahdollinen ja KalPalla jalka ei vielä paina. Eikä tässä vielä kaikki, KalPa saa taakseen jälleen kotiyleisön mahtavan tuen!


Seuraavat kotiottelut:
- Pe 30.3. klo 18.30 5. neljännesfinaali (Lippuvihkon 3. ottelu)

- Ma 2.4. klo 18.30 7. neljännesfinaali (Lippuvihkon 4. ottelu) [Tarvittaessa]








Arkisto

01.04.2012 Blues-KalPa.
28.03.2012 Blues-KalPa.
24.03.2012 Blues-KalPa.
22.03.2012 KalPa-Blues.
15.03.2012 Ilves-KalPa.
09.03.2012 JYP-KalPa.
06.03.2012 HPK-KalPa.
01.03.2012 Ässät-KalPa.
29.02.2012 Lukko-KalPa.
21.02.2012 Sinut on haastettu!
20.02.2012 Blues-KalPa.
16.02.2012 Jokerit-KalPa.
31.01.2012 Pelicans-KalPa.
26.01.2012 TPS-KalPa.
20.01.2012 Ässät-KalPa.
14.01.2012 Tappara-KalPa.
06.01.2012 HIFK-KalPa.
05.01.2012 KalPa-JYP 4-0.
03.01.2012 Jokerit-KalPa.
27.12.2011 Kärpät-KalPa.
09.12.2011 SaiPa-KalPa.
03.12.2011 Pelicans-KalPa.
26.11.2011 SaiPa-KalPa.
22.11.2011 TPS-KalPa.
16.11.2011 Tappara-KalPa.
01.11.2011 Ässät-KalPa.
01.11.2011 Lukko-KalPa.
27.10.2011 Blues-KalPa.
22.10.2011 JYP-KalPa.
18.10.2011 Ilves-KalPa.
14.10.2011 HIFK-KalPa.
07.10.2011 HPK-KalPa.
01.10.2011 Jokerit-KalPa.
30.09.2011 Kärpät-KalPa.
10.06.2011 Myyntikatsaus
Trust Perintä
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Ponsse
Karelia
Bauer
MPY
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
YIT
Keitele Forest
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
I Love Kuopio
Powered by: Hurja Solutions Oy