Uutiset

2012 Kilpisoturit -kalenteri on myynyt jo kuukausi ennen joulua 85 % painoksestaan.

23.11.2011

Runsaasti mediahuomiota keränneen ja positiivista palautetta saaneen 2012 Kilpisoturit -vuosikalenterin menestyskulku jatkuu. Kalenterin myynti avausviikonlopun jälkeen oli yli 1300 kappaletta ja 2000 kappaleen raja ylittyi reilussa kolmessa viikossa. Nyt kalenteria on myyty jo 2550 kappaletta. Painos on 3000 kappaletta, uutta painosta ei ole tulossa.

 - Nyt sen uskaltaa sanoa jo ääneen, kalenterista tuli hittituote. Jouluun on aikaa kuukausi ja painoksesta on myyty 85 prosenttia, kertoo KalPalta Jarkko Huttunen.

 - Kalenteria on yhä hyvin saatavilla sekä kaupoista että nettikaupasta. Suosittelemme hankkimaan kalenterit joululahjoiksi jo ennen ruuhkaviikkoja. Nyt on hyvä aika siihen.


Varmista omasi nyt! Kalenteri kätevästi KalPa Shopista kaikkialle Suomeen täällä.

Kalenterin myyntipisteet Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa täällä.


Helmikuu 2012: Nina Mikkonen ja Iiro Pakarinen.


Kalenterin taustalla vahvaa savolaista osaamista

Valokuvat on ottanut kuopiolaisen Alias Studiot Oy:n palkittu valokuvaaja Sami Tirkkonen ja pelaajat stailasi kuopiolaisen Carita´n Salonki Capillagon Carita Ahonen. Kalenterin on painanut kuopiolainen Offsetpaino L. Tuovinen Ky.


Arkisto:
Mistä erinomaisen suosittua 2012 Kilpisoturit -vuosikalenteria voi ostaa? [4.11.2011] täällä.

2012 Kilpisoturit -vuosikalenterin mainoskampanja pyörii nyt Nelosella. Katso mainos! [25.10.2011] täällä.

2012 Kilpisoturit -vuosikalenterin suosio jatkuu kovana, kalenteria myyty jo yli 1700 kappaletta. [24.10.2011] täällä.

Tilaa huippusuosittu 2012 Kilpisoturit -vuosikalenteri nyt! [24.10.2011] täällä.

2012 Kilpisoturit -vuosikalenteri Vappu Pimiän ja Jenni Pääskysaaren arvioitavana MTV3:lla. Katso video! [22.10.2011] täällä.

2012 Kilpisoturit -vuosikalenteri Suomen suosituimmassa talk show -ohjelmassa. [21.10.2011] täällä.

2012 Kilpisoturit -vuosikalenterin suosio jatkuu hurjana, nyt jonotettiin Pelimiehessä [20.10.2011] täällä.

Lannon, Pakarinen, Kuparinen, Kiiskinen torstaina 20.10. klo 17-18 Pelimiehessä [18.10.2011] täällä.

Kuinka media otti vastaan 2012 Kilpisoturit -vuosikalenterin? Päivitetty. [17.10.2011] täällä.

Mistä kalenteria voi ostaa? [15.10.2011] täällä.

Ketkä tuovat suuren maailman tyyliä "2012 Kilpisoturit" -kalenterin kanteen? [14.10.2011] täällä.

Siitä on kohistu, sitä on odotettu ja vihdoin se tulee myyntiin - huomenna - perjantaina! [13.10.2011] täällä.

KalPa-kalenteri tulee myyntiin Joroisista Sonkajärvelle ja sille välille. Katso lähin myyntipaikkasi! [12.10.2011] täällä.

2012 Kilpisoturit -kalenteri tilattavissa kalpashop.fi:ssä nyt! Postitukset alkavat perjantaina 14.10. [12.10.2011] täällä.

Olkaa hyvä naiset, Ryan Lannon paidattomana! Kalenteri tulee myyntiin pe 14.10. klo 7.00. [10.10.2011] täällä.

Odotettu 2012 Kilpisoturit -kalenteri tulee myyntiin perjantaina 14.10. klo 7.00. [6.10.2011] täällä.

KalPan odotettu kalenteri ilmestyy perjantaina 14.10. [12.9.2011] täällä.

KalPa-pelaajien kalenteri sai erittäin laajan mediahuomion [1.6.2011] täällä.

KalPa-pelaajat poseeraavat rohkeasti kalenterissa [1.6.2011] täällä.


Arkisto

01.04.2012 Blues-KalPa.
28.03.2012 Blues-KalPa.
24.03.2012 Blues-KalPa.
22.03.2012 KalPa-Blues.
15.03.2012 Ilves-KalPa.
09.03.2012 JYP-KalPa.
06.03.2012 HPK-KalPa.
01.03.2012 Ässät-KalPa.
29.02.2012 Lukko-KalPa.
21.02.2012 Sinut on haastettu!
20.02.2012 Blues-KalPa.
16.02.2012 Jokerit-KalPa.
31.01.2012 Pelicans-KalPa.
26.01.2012 TPS-KalPa.
20.01.2012 Ässät-KalPa.
14.01.2012 Tappara-KalPa.
06.01.2012 HIFK-KalPa.
05.01.2012 KalPa-JYP 4-0.
03.01.2012 Jokerit-KalPa.
27.12.2011 Kärpät-KalPa.
09.12.2011 SaiPa-KalPa.
03.12.2011 Pelicans-KalPa.
26.11.2011 SaiPa-KalPa.
22.11.2011 TPS-KalPa.
16.11.2011 Tappara-KalPa.
01.11.2011 Ässät-KalPa.
01.11.2011 Lukko-KalPa.
27.10.2011 Blues-KalPa.
22.10.2011 JYP-KalPa.
18.10.2011 Ilves-KalPa.
14.10.2011 HIFK-KalPa.
07.10.2011 HPK-KalPa.
01.10.2011 Jokerit-KalPa.
30.09.2011 Kärpät-KalPa.
10.06.2011 Myyntikatsaus
Trust Perintä
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Ponsse
Karelia
Bauer
MPY
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
YIT
Keitele Forest
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
Powerflute
I Love Kuopio
Powered by: Hurja Solutions Oy