Uutiset

Surullinen päivä savolaisille

26.10.2010

Jokerit - KalPa 5-3 (3-1, 1-1, 1-1)

Tiistai 26.10.2010 oli surullinen päivä savolaisille. Aamulla kiiri tieto suuren savolaisen, yhden KalPa Hockey Oy:n pääomistajan, teollisuusneuvos Einari Vidgrenin poismenosta ja illalla surunauhat kädessä pelannut KalPa joutui taipumaan Helsingissä Jokereita vastaan.

Tapio Laakso siirsi KalPan johtoon jo ennen avauserän puoltaväliä, mutta Jokerit vastasi tähän maalaamalla erässä vielä kolmesti. Toisessa erässä Jokerit siirtyi vielä kolmen maalin johtoon, mutta KalPa ei luovuttanut vaan nousi vielä täyteen taisteluun pisteistä.

Janne Jalasvaara laukoi KalPan kahden maalin päähän toisessa erässä ylivoimalla ja päätöserän alussa Sakari Salminen toi savolaiset jo yhden maalin päähän. Savolaisten tien pisteille tukki kuitenkin lopullisesti erän puolivälissä syntynyt Jokerien viides maali.

Perjantaina on vuorossa kauden toinen Keski-Suomen herruusottelu kun KalPa kohtaa JYPin Jyväskylässä. Seuraavana päivänä on jälleen Niiralan Montussa lauantai-illan huumaa kun KalPan vieraaksi saapuu viime keväiltä tuttu HPK. Tervetuloa Niiralan Montun tunnelmaan!!


Seuraavat kotiottelut:
- La 30.10. klo 18.30 KalPa - HPK
- To 4.11. klo 18.30 KalPa - Ilves
- La 6.11. klo 18.30 KalPa - Lukko
Jaa Facebookissa

Arkisto

25.01.2011 Takaisin Helsinkiin
27.11.2010 Aina ei voi voittaa
13.10.2010 Samin Blogi
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Karelia
Bauer
Concept.10
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
Ponsse
YIT
VMP
Best Friend Group
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
Trust Perintä
Powered by: Hurja Solutions Oy