Uutiset

Kilpisydän Soi -konsertti Kuopion Musiikkikeskuksessa oli yleisön mieleen

16.05.2011

Torstaina 12.5  järjestettiin KalPan ja Kuopion Musiikkikeskuksen yhteinen kaudenpäätöskonsertti Kilpisydän Soi. Konsertissa yhdistyivät perinteinen toivekonsertti ja jääkiekko-ottelun elementit. Kilpisydän soi -konsertti oli jaettu kolmeen erään kuten jääkiekko-ottelu ja erätauoillekin oli järjestetty ohjelmaa. Toisella erätauolla KalPan Tuomas Kiiskinen palkittiin ADT:n puhtaasti paras -kiertopalkinnolla.

Konsertti järjestettiin Kuopion Musiikkikeskuksessa ja solistina oli Sakari Kuosmanen. Kapellimestarina ja juontajana toimi Atso Almila, musiikista vastasi Kuopion Kaupunginorkesteri ja paikalla oli myös KalPan edustusjoukkue. VIP-tilaisuuden isäntänä toimi KalPa-legenda Hannes Kapanen. Yllätysesiintyjinä olivat Marco Hietala ja Tommi Salmela. Hietalan ja Salmelan astellessa lavalle yleisö villiintyi entisestään ja otti esiintyjät vastaan raikuvin huudoin.

KalPan katsojat olivat saaneet äänestää kauden aikana toivekappaleita, joita soitettiin konsertissa. Äänestys oli käynyt vilkkaana myös Kuopion Musiikkikeskuksessa sekä netissä, ja äänestäjien ylivoimainen suosikki oli Jean Sibeliuksen Finlandia. Konsertissa kuultiin Finlandian lisäksi muun muassa Porilaisten marssi, pieni sydän ja monta muuta tunnettua kappaletta.


 
Kuvassa sellon kanssa Jussi Timonen.

 

 Hannes kapellimestarina_kilpi
Hannes Kapanen "johti" hetkellisesti Kuopion kaupunginorkesteria

 

 Saku, Salmela, Hietala_kilpi
Yllätysnumerosta vastasivat Sakari Kuosmanen, Tommi Salmela ja Marco Hietala.

Jaa Facebookissa

Arkisto

25.01.2011 Takaisin Helsinkiin
27.11.2010 Aina ei voi voittaa
13.10.2010 Samin Blogi
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Karelia
Bauer
Concept.10
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
Ponsse
YIT
VMP
Best Friend Group
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
Trust Perintä
Powered by: Hurja Solutions Oy