Uutiset

KalPa alkaa saada jalkeille parasta miehistöään

03.02.2011

Kisapuiston jäähalli, Lappeenranta. Torstaina 3.2. kello 18.30, SaiPa-KalPa.

Lähes kaikkien avainpelaajien vammoista kärsinyt KalPa alkaa saada jalkeille parasta miehistöään. Torstaina kaukaloon palaa Kalle Kerman. Sivussa jatkaa vammojen takia Henri Laurila, Jussi Timosen kausi on ohi. Puolustaja Marko Kauppinen debytoi KalPa-paidassa.

KalPa-organisaatio on tehnyt kaikkensa sen eteen, että joukkueen iskukykyä saadaan hiottua vielä terävämmäksi. Tammikuussa puolustusta on laitettu uusiksi peräti kolmen miehen edestä, lisäksi hyökkäystä on vahvistettu joulu-tammikuussa niin ikään kolmen pelimiehen verran.

Kaksi jäljellä olevaa ottelua ennen helmitaukoa ovat jälleen erittäin tärkeitä. Haastetta lisää se, että joukkueen ketjujen ja pakkiparien yhteispeli ei luonnollisesti voi loukkaantumisten sekä uusien pelikavereiden myötä olla vielä läheskään parhaalla mahdollisella tasolla.

Keskinäiset ottelut ovat olleet todella tasaisia. Syyskuussa Kuopiossa SaiPa vei niukasti 0-1. Lokakuussa Lappeenrannassa KalPa voitti jatkoajalla 2-3 Sakari Salmisen maalilla ja joulukuussa Kuopiossa lukemat olivat 4-3, voittolaukauskilpailun sankarina Jussi Pesonen.

Kuuntele ottelu Iskelmä Oikealta Asemalta 96,7 MHz tai netistä. Selostus Mikko Juntunen.



Seuraavat kotiottelut:  
- La 5.2. klo 18.30 KalPa - Pelicans 
- Ti 22.2. klo 18.30 KalPa - HPK
- Ti 1.3. klo 18.30 KalPa - JYP

Jaa Facebookissa

Arkisto

25.01.2011 Takaisin Helsinkiin
27.11.2010 Aina ei voi voittaa
13.10.2010 Samin Blogi
Savon Sanomat
Olvi
Kuopion Energia
Karelia
Bauer
Concept.10
K-Kaupat
Bella Boats
Pohjois-Savon OP
Kopijyvä
Ponsse
YIT
VMP
Best Friend Group
Laakkonen
Carlson
Terveystalo
Lippupalvelu
Trust Perintä
Powered by: Hurja Solutions Oy